Turvallista kyytiä datansiirtobaanalla
Lääketieteellistä diagnostiikkaa vuodesta 2014 tarjonnut, aiemmin Cityterveytenä tunnettu, SYNLAB Suomi laajensi pari vuotta sitten toimintaansa enenevissä määrin B-to-B-puolelle. Siitä alkoi myös yhteinen taival Vitecin kanssa. Ensimmäinen kuvantamisliittymä otettiin käyttöön syksyllä 2016.
Viime vuonna Acute-potilastietojärjestelmän uusia integraatioita avautui Synlabille tasaisella tahdilla, keskimäärin joka toinen kuukausi. Yhteisiä asiakkaita riittää erityisesti työterveyspuolella, missä asiakasyrityksen laboratorio- tai kuvantamispalveluita on harvemmin tarjolla omasta takaa.
– Tyypillisesti liittymän käyttöönotto sujuu hallitusti ja aikataulussa. Integraatiot etenevät välillämme jo tutun, hyväksi havaitun toimintamallin mukaan. Asiakkaat toki tuovat projektiin oman leimansa. Heillä on yksilöllisiä tarpeita ja odotuksia – ja myös heiltä vaaditaan projektiin sitoutumista, SYNLAB Suomen kehitysjohtaja Teemu Känkänen kuvailee yhteistyötä Vitecin kanssa.
Hallittavana laaja tutkimusrepertuaari
Synlabin ja Vitecin järjestelmät on saatu onnistuneesti keskustelemaan keskenään myös laboratoriolähetteitä ja -tuloksia käsiteltäessä. Laboratorioliittymän kautta siirtyvä data on tyypillisesti huomattavasti monimutkaisempaa kuin kuvantamisessa. Laboratorionimikkeistö on laajempi ja monilla tutkimuksilla on omat uniikit tutkimusrakenteensa.
– Kun kuvantamisessa sähköisen lähetteen ja palautteen mukana siirtyy tyypillisesti vain yhteen tutkimukseen liittyvää tietoa, voidaan yhdellä laboratoriolähetteellä pyytää jopa kymmeniä eri tutkimuksia. Tulokset on annettava tarkasti ja virheettömästi, Känkänen havainnollistaa.
Käyttäjä pääsee kertakirjautumisella tekemään lähetteet sekä näkemään tutkimuksille valmistuneet tulokset.
Uuden liittymän käyttöönottoa hoitavat Synlabilla tyypillisesti sovelluskehittäjä ja tietoliikenneasiantuntija. Liittymän sisältötarpeet edellyttävät vahvaa substanssiosaamista, ja ne puidaankin yhdessä kuvantamis- ja laboratorioalan asiantuntijoiden kanssa. Uuden asiakasprojektin käynnistää tavallisesti Acuten myyjä, joka on luonut ensikontaktin asiakkaaseen. Sen jälkeen integraatio etenee sovituin vaihein projektipäällikön ohjauksessa.
Käyttäjien pulssilla
Integraatiot helpottavat myös hoitohenkilökunnan arkea. Käyttäjä pääsee kertakirjautumisella tekemään potilaan hoidon vaatimat kuvantamis- ja laboratoriolähetteet sekä näkemään tutkimuksille valmistuneet tulokset.
Saumattomalla yhteispelillä on myös kääntöpuolensa.
– Asiakkaalle ei ole aina täysin selvää, missä ongelmatilanteessa pitäisi kääntyä Synlabin ja missä Vitecin asiantuntijoiden puoleen. Onpa asiakkaan kysymys tavoittanut meidät joskus jopa puhelinoperaattorin välityksellä. Tärkeintä on palvella asiakasta yhteisrintamassa parhaalla mahdollisella tavalla. Apu menee perille riippumatta siitä, onko asiakas yhteydessä meihin vai Vitecille, Känkänen lupaa.
Nykyiset laboratorion ja kuvantamisen liittymätyypit täyttävät kiitettävästi asiakkaiden perustarpeet, mutta toiveet jatkokehittämisen suhteen on myös kuultu.
– Toiveena on muun muassa saada Synlabin arkistossa olevat kuvantamistutkimusten tulokset kuvalinkin kautta nykyistä kiinteämmäksi osaksi Acuten potilaskertomusta. Nykyisin käyttäjät joutuvat katsomaan Synlabin arkistoimat kuvat erillisen kirjautumisen kautta Synlabin omasta kuvienkatselusovelluksesta.
Avoin, laajennettava rajapinta tekee Acutesta modernin ja avoimen terveydenhuollon sovellusalustan. Lue lisää Acusfääristä.