Sujuvuutta käyttäjähallintaan

Acute on tuhansien sote-ammattilaisten päivittäinen työkalu. Uudistimme järjestelmän käyttäjähallintaa, jotta käyttäjätietojen ylläpito olisi entistä sujuvampaa.

Acute-potilastietojärjestelmä on käytössä jo 600 toimipisteessä ympäri Suomen. Osalla asiakkaistamme järjestelmää käyttää päivittäin jopa yli tuhat sote-alan ammattilaista. Meidän tehtävämme on varmistaa käyttäjähallinnan toimivuus, ja sen uusi versio on nyt tullut kaikille käyttöön syyskuun päivityksen yhteydessä.

Uudistuksen tarpeeseen vaikutti etenkin se, että vanhan käyttäjähallinnan tekninen käyttöikä oli tullut tiensä päähän. Lisäksi asiakkaidemme kasvaessa myös tarpeet ovat muuttuneet ja käyttäjähallintaa on haluttu sujuvoittaa.

– Olemme hakeneet helpotusta etenkin uusien käyttäjien lisäämiseen. Parhaimmillaan pääkäyttäjä käy vain hyväksymässä uuden käyttäjän, eikä manuaalista työtä tarvita juurikaan, kertoo Vitec Acuten Business Design Manager Anita van Gils.

Vähemmän manuaalista työtä

Käyttäjähallinnan uudistus ei ole erityisen näkyvä muutos, eikä se välttämättä näy tavalliselle Acute-käyttäjälle. Pääkäyttäjille uudistus on kuitenkin merkittävä, sillä jatkossa uusien käyttäjien lisääminen ja poistaminen on varsin suoraviivaista. 

Pääkäyttäjille uudistus on kuitenkin merkittävä, sillä jatkossa uusien käyttäjien lisääminen ja poistaminen on varsin suoraviivaista.

Esimerkiksi lääkärien lisäämiseksi tarvitaan ainoastaan työntekijän Terhikki-numero, ja muut tiedot saadaan suoraan Valviran ammattioikeusrekisteristä. Tämän jälkeen pääkäyttäjän tarvitsee vai tarkistaa ja hyväksyä tiedot.

– Aiemmin uusi käyttäjä piti lisätä käsin nimeä ja hetua myöden, ja lisäksi piti tehdä erillinen ammattioikeustietojen haku ja täydentää tiedot. Nyt terveydenhuollon ammattilaisten ammattioikeuksia ei tarvitse tarkistaa erikseen, vaan tieto tulee näkyviin Acuteen, Anita täsmentää.

Samalla myös käyttäjien hakemisen työkaluja on kehitetty. Hakuehtoihin on lisätty esimerkiksi vaihtoehto, jonka avulla voi etsiä käyttäjiä käyttöoikeuksien voimassaolon perusteella.