Olemmeko matkalla kohti ihmisen kokoista sotea?

Onko valtionhallinnon ohjaus soteen poukkoilevaa? Vielä joulukuussa 2022 kirjoitin omalääkärimallista, sote-hankkeista ja Kelakorvausten leikkauksista. Nyt hallitus on käynnistänyt kolmivuotisen Omalääkäri-ohjelman. Myös Kelakorvaukset ovat jälleen nousseet esille yhtenä keinona parantaa hoitoon pääsyä. Julkisen terveydenhuollon rinnalle halutaan nyt vahvistaa yksityistä terveydenhuoltoa, mikä on kannatettava suuntaus.

Tämä tukee sekä hoitoon pääsyä että hoidon jatkuvuutta: potilaan hoitovastuun keskittäminen samalle ammattilaiselle mahdollistaa kokonaisvaltaisen hoidon. Heti kun potilaalla on useampi jatkuvasti otettava lääke, yhden lääkityksen muutokset voivat vaikuttaa muihin lääkkeisiin tai hoidon tasapainoon. Yhden hoitavan lääkärin muuttaessa lääkitystä tilanne voi kärjistyä niin, että yhden vaivan hoito pahentaa toista tai lääketasapaino menee sekaisin.

Sama ilmiö taitaa koskea koko sotea: kun yksi osa-alue uudistetaan, jokin muu voi kärsiä. Onko tämä mammuttimainen rakenne, jossa HVAt ja suuret yksityiset toimijat hallitsevat kenttää, oikeasti lopulta paras ratkaisu? Vai pitäisikö tavoitteena olla sopivankokoinen, kustannustehokas ja joustava järjestelmä? Järjestelmä, jossa potilaat ja työntekijät olisivat tyytyväisiä ihmisen kokoiseen toimijaan ja toimintaan.

Omalääkäri-ohjelmassa on kuitenkin yksi merkittävä heikkous: kolmivuotisuus. Riittääkö tämä aika vakiinnuttamaan toimintamallit niin, ettei kolmen vuoden päästä tarvitse aloittaa uutta ohjelmaa aivan eri perustein? Toki toimintamallien kehittäminen on jatkuvaa, tai ainakin sen pitäisi olla.

Luen usein mielenkiinnolla lehtien "50 vuotta sitten" -palstoja. Samat ongelmat – terveydenhuollon henkilöstövaje ja hoitoon pääsyn vaikeudet – puhuttivat jo silloin. Vaikka maailma muuttuu, peruskysymykset terveydenhuollossa pysyvät samoina.

Anita van Gils
Business Design Manager