Automaatio vapauttaa ammattilaisen aikaa

Terveydenhuollossa erilaiset ohjelmistorobotit, lääkinnälliset laitteet sekä muut vastaavat automaation keinot auttavat tiedon tuottamisessa. Myös Potilastietovarantoon on mahdollistunut tietojen tuottaminen muun kuin ammattilaisen toimesta. Acuten osalta tämä tarkoittaa teknistä muutosta asiakirjaan.

Käytännössä merkinnäntekijän muutoksessa on kyse automaatiosta, jonka ansiosta tietyt tiedot voidaan toimittaa eteenpäin ilman terveydenhuollon ammattilaisen aktiivisia toimia. Uudistuksen myötä esimerkiksi laboratoriotulokset voidaan toimittaa potilastietovarantoon automaattisesti. Palveluntuottaja voi korvamerkitä tutkimukset joiden tuloksen arkistointi vaatii aina kuittauksen.

Uudistuksen myötä potilaan ei tarvitse odottaa tutkimuksen pyytäneen lääkärin kuittausta tuloksiin, vaan ne ovat näkyvissä heti OmaKannassa. Uudistus nopeuttaa tulosten saantia potilaalle, minkä lisäksi ammattilaisen työkuorma pienenee.

Uudistus nopeuttaa tulosten saantia potilaalle, minkä lisäksi ammattilaisen työkuorma pienenee.

Kaikkea ei luonnollisesti ole jatkossakaan mahdollista automatisoida, vaan tietyt tutkimustulokset tarvitsevat edelleen lääkärin manuaalista työtä. Hyöty on suurin heille, jotka määräävät paljon laboratoriotutkimuksia tai kuvantamistutkimuksia.

Ominaisuus otetaan käyttöön Acutessa pikkuhiljaa, asiakas kerrallaan. Mahdollisuus tähän on ollut kaikilla Acute-käyttäjillä syyskuun versiopäivityksestä alkaen.

Monia muutoksia Kanta-palvelussa

Merkinnäntekijänmuutos ei ole ainut Kanta-palveluiden uudistus. Esimerkiksi kuvantamisen puolella mahdollistui ominaisuus, jonka myötä kuvantamislausunnolla voidaan valita useita lausujia. Tämän teknisen muutoksen myötä myös Acutessa uusittiin kuvantamislausunto ja muut kuvantamisen toiminnot täysin.

Kanta-palvelun muutokset aiheuttavat potilastietojärjestelmälle usein painetta moniin samanaikaisiin muutoksiin, sillä kun tietyn kokonaisuuden vaatimukset muuttuvat, myös muita ominaisuuksia täytyy päivittää tai rakentaa uudelleen. Uudistusten yhteydessä Vitec Acute tekee kiinteää yhteistyötä Kelan kanssa, jotta toiminnot vastaavat lainsäädäntöä ja kansallisia vaatimuksia.